Student experiences: Jenni Halme

Jenni

Moikka!
 
Nimeni on Jenni Halme ja olen toisen vuoden opiskelija Estonian Business Schoolin Helsingin kampuksella. Olen paljon mukana koulumme toiminnassa ja kuulun myös koulumme huikeaan tutor-tiimiin yhdessä 10 muiden koulumme oppilaan kanssa! 
 
Ensimmäinen vuoteni, tarkemmin sanoen fuksisyksy, EBS:ssä ei ollut minulle kovinkaan helppo. Vaikka englantia osaankin, oli vieraalla kielellä opiskelussa omat haasteensa. Koulussa heti ensimmäisillä tunneilla tulee niin paljon uutta sanastoa, että suosittelen pitämään läppäriä tai tablettia tiukasti mukana. Tunneilla opetus on hyvin intensiivistä ja se vaatii myös jonkin verran keskittymistä. Kun puoli vuotta oli koulua käyty ja syksyn tentit saatu kukistettua, tuntui kevään opinnot sujuvan jo paljon helpommin ja rutiineista alkoi saada jo hyvin kiinni. Koulun aloittaminen siis voi olla, ja luultavasti onkin hieman haastavaa alussa, mutta hyvällä yhteishengellä ja toisiaan tsempaten saa ihmeitä aikaan! Koulun ohella olen pystynyt käymään myös hyvin töissä. Joustavan työn vuoksi olen saanut sovitettua työ- ja kouluelämän yhteen, niin että vapaa-aikaakin on jäänyt riittävästi. 
 
Kaiken kaikkiaan olen viihtynyt paremmin kuin hyvin EBS:ssä. Olen päässyt tutustumaan ihaniin ihmisiin ja saanut elinikäisiä kavereita. Etäopiskelu ja opiskelutavat toimivat minulle todella hyvin ja olen kokenut EBS:än olevan täydellinen koulu minulle.
 
Terkuin, Jenni
 
 
Hi there!
 
My name is Jenni Halme and I am a second year student at Helsinki Estonian Business School. I am involved in our school activities and also a member of our awesome Tutor team along with 10 other students!
 
My first year, or more specifically the freshmen fall, was not very easy for me at EBS. Although My English is good, studying in a foreign language had its own challenges. During the first few days there is a lot of new vocabulary, and I suggest that you keep your laptop or tablet with you at all times. The lessons are very intensive and require some concentration. After six months when my classmates and I had defied our exams, spring seemed to be a lot easier and the routines started to get more familiar. So starting school can be and probably will be a bit challenging at first, but with  good team spirit and teamwork, It is so much easier! In addition to the school I have been able to work as well. I have flexible work schedule which has makes it easier for me to work and study at the same time. 
 
All in all, I have enjoyed studying in EBS. I've met the most wonderful people and have gotten life-long friends. Independent studying is working for me, and I have experienced / felt that EBS is the perfect school for me.
 
Best, Jenni